Kaksi vuorokautta. Sitten puolet pennuista lähtee uuteen kotiin. Nyt olen ehtinyt sulatella ajatusta, että joudun toisen pojankin antamaan pois. Sunnuntaina itketti, nyt fiilikset on ihan hyvät. Hetkittäin iskee hirvittävä haikeus, joko tää oikeesti on ohi? Nytkö ne jo on niin isoja, että voi päästää uuteen kotiin? Kohta mulla ei enää pyöri jaloissa neljää pentua. Miten ne pärjää uudessa kodissa? Vaikka tiedänhän minä, että pärjää. Mikseivät pärjäisi? Reippaita pentuja, 12 viikkoisiksi asti saaneet kasvaa emon ja sisarusten kanssa, paljon sosiaalistettuja, rakkaudella kasvatettuja, madotettuja ja rokotettuja lapsia. Varsin hyvät lähtökohdat siis. Uusi kotikin on aivan ihana, tarvikkeet ja ruoat on valmiiksi hankittu, enää pennut puuttuu. Enkä epäile, etteivätkö ottaisi yhteyttä, jos tulee ongelmia tai kysyttävää. Varmasti saan myös kuulumisia uudesta kodista, niin ainakin ovat luvanneet ja siihen haluan luottaa, koska pidän heistä kovasti, kuten myös pennuista, jotka heille lähtee :)

Eilen käytiin miehen kanssa ostamassa täydennystä pentupakettiin. Kahden pennun mukana lähtee 2 pussia eläinkaupan kuivaruokaa (penturuokaa), kolmen päivän matokuuri molemmille, terveystarkastustodistukset, pari tuttua peittoa ja muutama märkäruokapussi, sekä pieni pussi ankkasuikaleita. Suosikkiherkkuja.

Kotiin jää kaksi pentua. Hyvä niin. Ei pääse tulemaan liian hiljaista ja rauhallista. Välillä sitä miettii, että oikeesti, meillä tulee olemaan VIISI kissaa. VIISI! Se on monta. Viiden kissan lisäksi meillä on kaksi koiraa. Ja jättikani! Kani alkaa kyllä olla niin vanha rotuisekseen, että se nyt lähinnä makoilee häkissään tai olkkarin lattialla ihmettelemässä maailman menoa. Viettää rauhallisia eläkepäiviä :) Rodun odotettu elinikä on 4 vuotta, meidän jättipoika täyttää ensi kuun 4. päivä jo 5 vuotta. Vanha, mutta vielä suht hyväkuntoinen papparainen.

Voi tuota vastahakoista miestä. "Jos tuo tiineeksi todetaan, se ei meille jää"... "Saa se jäädä, mutta yhtäkään pentua ei meille jää"... "Voidaan me yksi pentu pitää, mutta kahta ei taatusti jää"... "No jos nyt ei hyviä koteja löydy, niin kai me ne pidetään"... Ja niin se äsken nousi hakemaan pennun telkkarin edestä pahojaan tekemästä, nosti sen syliin ja pussaili sen päätä, sanoi sille, että se on liian pieni sotimaan :) Jotain sotaelokuvaa tuo miekkonen tuossa katselee ja pentu meni tv-tason päälle ja nousi ruutua vasten ihmettelemään liikkuvia kuvia. Niin se vaan senkin mieli on tässä matkan varrella muuttunut. Onneksi olen löytänyt noin eläinrakkaan miehen. Ei mulle muunlainen elämä sopisikaan. Miten elämä olisikaan tylsää, jos ei olisi yhtäkään lemmikkiä. On ne vaan niin rakkaita ja tuo sisältöä työttömän elämään :) Koirat pakottaa ulos, oli keli millainen tahansa. Kissojen touhuja on hauska seurailla, ei pääse tylsää ja hiljaista hetkeä päivän aikana tulemaankaan.

Takaisin aiheeseen... Emo vieläkin imettää melkein 12 viikkoisia pentujaan. Ollaankin nyt epäilty, että se on se huonoksi mennyt emon maito, mikä pistää pentujen mahat löysälle. Eläinlääkärin mukaan maito ei enää ole ollenkaan ravitsevaa, ajan myötä muuttuu huonoksi. Tuskinpa nyt sentään varsinaisesti pilaantuu, mutta ei enää ole sitä ykköslaatuakaan ;) Nyt ollaankin päiväsaikaan aina puututtu, jos nähdään emo imettämässä. Yöllä se saattaa noita imettää, kun ihminen ei ole näkemässä, mutta koitetaan nyt rajoittaa niin paljon kuin pystytään. Pitäisi saada se maidontulo kokonaan lakkaamaan, että voisi viedä emon steriloitavaksi. Eikä se lakkaa, kun pennut aina vaan imee. Välillä pentujen mahat on suht hyvänä, eilen uskalsin jo vaihtaa hiekkalaatikoihin puhtaat hiekat ja desinfioin laatikot samalla sekä sisältä että ulkoa, pohjat ja kannet, kakkalapioita myöten. Ja lattiat vessojen lähettyviltä. Aamulla löytyi ihan kiinteitäkin pentujen kikkareita, joten jospa tämä tästä.

Perjantaista kahden pennun luovutusta en vielä halua oikein edes ajatella. Se on asia, mitä en voi välttää, mutta ajatuksiin en sitä halua vielä päästää. Etenkin illalla nukkumaan mennessä jos päästän itseni miettimään pentujen lähtöä, se tuntuu erityisen pahalta. Siksi ajatukset on ilta- ja yöaikaan pidettävä tiukasti muissa asioissa. Pitääkö sitä sängyssä edes ajatella jotain? Varmasti itku tulee, kun pennut lähtee. Onneksi tähän jää kaksi, olisi kurjaa katsella, kun yksin jäävä etsii leikkakavereitaan. Ei nuo iso kissat sisarusta korvaa, kun eivät ole ollenkaan tasavertaisia painikavereita. Vaikkakin meille jää pienin ja suurin pentu, joilla on kokoeroa jo nelisensataa grammaa, mutta on ne silti suht tasavertaisia.

Loppuuko tämä tarina tähän? Päättyykö meidän tarina perjantaina? Jatkuuko se vielä? Mistä enää kirjoitan? Toki vielä on ajatuksia, jotka on hyvä päästä tuulettamaan. Tämä on hyvä paikka purkaa tuntojaan. Kuinka paljon ne vielä liittyy aiheeseen? Varmasti kirjoittelen vielä meille jäävien pentujen elämästä. Luultavasti teksteihin ilmestyy enemmän mainintoja myös isoista kissoista, koirista ja kanivanhuksesta. Eihän tätä nyt voi lopettaa, kun vasta on aloittanut. On kiva kirjoitella tuntojaan jonnekin miettimättä, jaksaako tuo toinen nyt kuunnella. Se joka ei jaksa, se voi lopettaa lukemisen just siihen kohtaan, missä kyllästyy. Mun ei tarvi ajatella, häiritsenkö höpötyksilläni muita, eikä muiden ole pakko kuunnella (tässä tapauksessa lukea), jos ei halua.

Eilen oli ystävänpäivä. Hyvää ystävänpäivää! :)