Mulla on tapana käydä paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla pari kertaa viikossa. Onhan kaksi meidän kissoista sitä kautta tulleita ja mulla on joskus ollut sieltä tullut kanikin. Kuollut kylläkin jo 6 vuotta sitten. Eilen jäi tosi kurja fiilis... Katselin kotia etsiviä koiria ja kappas, sieltähän löytyikin yksi jollain tavalla tuttu koira! Koiraparka vasta 8 kuukautta vanha, ollut kolmessa eri kodissa ja nyt viimeisen kuukauden eläinsuojeluyhdistyksellä. Edellinen omistaja on luopumisen syyksi sanonut, että "kun koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan", sitähän ei kannata ajatella ennenkuin koira on jo hankittu, ja "se ei sopeutunut kerrostaloon". Ikänsä kerrostalossa asunut koira. Kysymykseen "miten se ilmeni", tyttö oli vastannut "en oikein tiedä". Siis mitä? Ei tiedä, miten ilmenee, ettei koira sopeudu kerrostaloon?? No mistäs se sitten tietää, ettei se sopeudu?! Tosi raivostuttavaa!

Koira on luonteeltaan tosi ihmisrakas, vähän arka, mutta ei kai ole ihmekään, kun jo noin nuorena on ollut niin monessa eri kodissa. Ensimmäinen koti ei ollut mikään kovin hyvä koti, koiraa ei mm. viitsitty käyttää ulkona. Se on hyvännäköinen koira, eikä mikään kovin suuri. Pentuparka. Pakko myöntää, että kyllä se mielessä kävi, että eikös meidän laumaan nyt vielä yksi mahdu. Ei aina voi ajatella, että kyllä yksi vielä mahtuu. Vaikka niin ajattelin. Hetken ihan tosissanikin. Nyt järki ja tunteet taistelee keskenään. Koira ansaitsee hyvän loppuelämän kodin ja minä tiedän, että me pystyttäisiin sellainen tarjoamaan, jos koira otettaisiin. Uskon, että saataisiin sille lisää itsevarmuutta ja rohkeutta ja pystyttäisiin opettamaan se koiran tavoille. MUTTA... Meillä on jo kaksi koiraa, viisi kissaa ja yksi jättikani. Ei tähän ole mitään järkeä enää kolmatta koiraa ottaa. Ei nyt. Ei tässä tilanteessa. Ei me voida jokaista koditonta ottaa. Ei vaikka tuntuisi kuinka pahalta.

Meille meidän eläimet on perheenjäseniä. Niille tarjotaan rajoja, rakkautta ja laadukasta ruokaa, sekä paljon virikkeitä. Ne saavat nukkua sohvalla tai sängyssä, missä haluavat. Jokainen on todella rakas ja jokaisesta huolehditaan niin hyvin kuin osataan. Uskallan väittää, että meidän eläimet on onnellisia ja hyvinvoivia. Jokainen. Mutta johonkinhan se raja on vedettävä. Ei enempää eläimiä ainakaan ennenkuin on töitä ja säännöllisemmät tulot. Tilaa meillä kyllä on. Mutta nyt yritän kuunnella järjen ääntä. Ei me voida nyt kolmatta koiraa ottaa. Käyn aina silloin tällöin näitä kamppailuja itseni kanssa ja yleensä annan järjen viedä voiton. Löytöläisen kohdalla annoin tunteen voittaa, mutta joskus on kuunneltava järjen ääntä. Vaikka se niin pieni ja vaimea onkin ;)