Ensimmäisenä pieni avautuminen... Hain töitä. Kuun alussa laitoin hakemuksen, kun työpaikka on ihan tässä lähellä ja minäkin ajokortittomana pääsen helposti kulkemaan. Tänään sieltä soitetaan ja tarjotaan paikkaa sellaiselta alueelta, mitä en tunne ollenkaan, enkä edes tiedä, miten sinne bussilla pääsee. Ehdin jo innostua, kun soittivat ja kertoivat asiansa. No, se siitä sitten... Enpä viitsinyt ottaa vastaan paikkaa, jota en oikeastaan edes hakenut ja joka aiheuttaa mulle turhia matkakuluja ja päänvaivaa, kun tosiaan hankalien bussiyhteyksien päässä. Etenkin kun kyse ei ole mistään kovin hyväpalkkaisesta työstä, niin ei houkutellut. Nyt kieltäytyminen toisaalta vähän harmittaa, mutta kun en minä sinne alueelle halunnut. Enkä halua. Se on aika hurjamaineista aluetta, miten tälläinen pienikokoinen naisihminen siellä sitten liikkuu yksinään? Pyysin ottamaan yhteyttä, jos on tarjota jotain alueelta, mistä paikkaa hain. Harmittaa.

Sitten iloisempiin asioihin. Sain kasvattien kuulumisia sunnuntaina ja linkin kuviin :) Kehottivat säilyttämään linkin, lisäilevät kuvia sen taakse sitten. Hyvin ovat pärjänneet, kovasti kasvaneet. Tyttö nyt 2,3 kiloinen, poika 2,6 kiloinen. Makkarin tapetin olivat laittaneet uusiksi, mutta emäntä ei vaikuttanut kovin harmistuneelta :) Ihania kuulumisia tuli. Alustavasti kyselivät pennuille hoitopaikkaakin kesäkuun alussa viikoksi taikka kahdeksi, jos nyt saavat reissun varattua. Tottakai hoitopaikan lupasin! Olihan siitä puhetta jo silloin, kun vasta kävivät pentuja katsomassa ja mielelläni minä kasvatit otan hoitoon :) Kiva niitä on päästä näkemään ihan "livenäkin", kun en ole saanut aikaiseksi mennä uuteen kotiin vierailemaan.

Omat pennut on sitten tosiaan suurin ja pienin. Meidän poika on jo melkein 2,9 kiloinen, tyttö just 2 kiloinen. Nämä eivät ole juurikaan tuhojaan tehneet. Mutta kuten miehen kanssa aika pian todettiin, uuteen kotiin taisi lähteä ne pahimmat riiviöt. Niin paljon meillä rauhoittui illat, yöt ja aamut. Kyllä näistäkin se riiviöpuoli löytyy, mutta yöt onneksi nukkuvat hyvin. Eivätkä tosiaan ole tapetteja repineet tms. Se on tuo vanhempi kolli, mikä on ovenkarmit pistellyt aika hurjan näköisiksi... :D

Pentujen emo se tosiaan aloitti taas viime viikolla loppuviikosta kiiman. Nyt yritän saada sille varattua ajan sterilointiin ensi kuulle, mutta klinikalla on puhelin varattuna. Ei noi kiimat ole kivoja ihmisten kuunnella, eikä ne ole kivoja kissalle itselleenkään. Se on niin erilainen kuin nää meidän leikatut aikuiset kissat. En osaa sitä selittää, mutta sillä on koko ajan "haku päällä". En parempaa sanaa keksi sen tilannetta kuvaamaan. Se ei malta pysähtyä rapsutettavaksi. Se joko nukkuu tai tahtoo ulos tai tehdä kanin kanssa vauvoja. Ei se ole sille kiva. Eilen ei oikein ruokakaan illalla maistunut ja se on jo tosi outoa tolle kissalle. Uskon sen johtuvan noista kiimoista, kun niitä tulee aika tiheään tahtiin. Hyvä kun edellisestä ehtii toipua, kun seuraava jo puskee päälle. Laihtumiseen sillä ei varaa ole, että jo senkin takia haluan saada sen steriloitavaksi mahdollisimman pian, ettei menetä ruokahaluaan jatkuvien kiimojen takia.

Ulkona on nätti keli. Kiva kun on vähän kuivempaa, niin ei heti kuraannu maanantaina pestyt koirat :) Vaikka johan se viikonlopulle taas lupaili lumisadetta... Ei kyllä tarvis yhtään enää. Sunnuntaina käytiin nuoremman koiran vakaasta päätöksestä sellaisella lenkkireitillä, missä miehen kanssa kahlattiin polvia myöten hangessa. Koirat pysyi aika hyvin hangen päällä, mutta me ei. Olipahan iloisia koiria, kun saivat juosta vapaana ja pääsivät just sinne, minne halusivatkin :) 1,5 tuntia siellä rämmittiin hiki virraten. Kaikkea sitä koiran omistajana tekeekin...

Tälläistä tällä kertaa :)